VALMA ikkunateippaukset ja juliste
Näyttöviikot alkoivat eilen. Meillä on aikaa 2 viikkoa tehdä näyttö. Näyttötyö asiakkaan saimme koululta, VALMA luokan ikkunoihin teippaukset ja seinälle juliste, jossa asioita tästä koulutuksesta.
Teippauksiin saimme toiveita: kaikkiin ikkunoihin samanlaista tai samantapaista eli sarjaa, yksityisyyttä teipillä, mutta pinnan täytyy "hengittää" eli nähdä läpi, myös turvallisuussyistä ei saa olla liian peittävä, jos luokka siirtyy niin teippausten täytyy myös sopia muihin aloihin, EI saa lukea VALMA, mutta voi olla tekstiä.
Julisteeseen emme saaneet kauheasti toiveita, ainut vain oli sen sisältö, joka oli valmiiksi tehty ja koko 1006mm. Ulkonäön, värit, typografiat saadaan itse päättää parhaan mukaan. Aineisto jaettiin meille spostitse.
Aikataulu
Sovimme arviointiajaksi TO 22.10 klo 9-10, mutta vaihdoin sen klo 11-12. Eli minulla on n. 2 viikkoa aikaa saada nämä valmiiksi. Tein konkreettisen aikataulun paperisena itselleni, jotta pysyn aikataulussa. Tämä myös helpottaa työn tekemistä ja vähentää stressiä, kun näkee mitä tarvitsee milloinkin tehdä. Aikataulu on kuitenkin alustava ja se voi muuttua jatkuvasti. Pysyin kuitenkin tässä aikataulussa aika hyvin.
Tiedonhankinta
Aloitin tiedonhankinnan teippeihin tiistaina 6.10. Ensimmäisenä tein pinterest taulun, jossa kuvia erilaisista ikkunateippauksista ja myös inspiraatiokuvia kuvituksiin. Katsoin myös youtube videoita teippausten tekemisestä Adobe illustraattorilla. Googlettelin myös valmaa, jotta tietäisin enemmän koulutuksesta. Koska kuitenkin teippien pitää olla yleisesti kouluun liittyviä, niin en tutkinut paljon valmaa. Kävin myös katsomassa muita teippauksia mitä koululla on, jotta en suunnittele kauhean samanlaista.
Huomasin kun tein pinterest taulua teipeistä, että niitä voi olla kaikennäköisiä ja värisiä. Suosituimmat ikkunateipit ovat kuitenkin harmaan väriset ja tosi simppelit muodot ja tekstit. Vähemmän löytyy erikoisempia teippejä. Keräsin tauluun kaikein kiinnostavimman näköiset ja sellaiset jotka inspiroivat minua tässä työssä. Lisäsin myös erilaisia doodle tyyppisiä piirroskuvia, joista otin inspiraatiota omaan teippiini.
Juliste pinterest tauluun lisäsin erilaisia infografiikka malleja, joista otin inspiraatiota omaan työhöni. Infografiikat ovat värikkäitä, mutta selkeitä, jotta niistä saa hyvin selvää. Otin värikkyyden mukaan omaan työhöni, jotta se saa ihmiset kiinnostumaan ja lukemaan.

Luonnostelu
Teippi
Aloin luonnostelemaan käsin paperille erilaisia ideoita ja ajatuksia teippeihin. Luonnostelin 8 eri ideaa, joita lähdin seuraavaksi (7.10) kokeilemaan illustraattorilla. Ajatuksena näihin oli sellainen doodle tyyppinen tyyli. Kokeilin erilaisia kasveja ja koulutarvikkeita. Myös ajatuksena oli köynnös, joka jatkuu ikkunasta toiseen. Tästä tulee se samanlaisuus ja sarjallisuus. Kokeilin voikukkia ja kaktuksia illustraattorilla. Voikukat eivät näyttäneet hyvältä, joten siirryin kaktuksiin. Aloin kehittelemään erilaisia sommitelmia kaktuksien kanssa.
Päädyin kaktuksiin, koska ne näyttävät hyvältä, tuovat yksityisyyttä ja ne sopivat minne tahansa, kun ei saanut olla perjaatteessa mitään mikä yhdistäisi VALMAAN, sillä luokka voi siirtyä jossain vaiheessa.

Piirretyt luonnokset teippeihin |
Piirretyt luonnokset teippeihin |
Illustrator luonnokset
Piirsin kaktukset ja voikukat käsin, siirsin kuvina illustraattoriin ja tein image tracen. Säästin tässä huomattvasti aikaa, sillä en vielä osaa käyttää pen toolia, eikä nyt ollut aikaa harjoitella. Kaktuksissa otin inspiraatiota pinterestistä. Lähdin siis kehittelemään eteenpäin illulla kaktus ideaani.
Tämän näköistä ajattelin pienempiin ikkunoihin. Idea olisi, että tämä yksirivinen menisi ikkunan keskelle, juuri siihen kohtaan missä istuu oppilaita, jotta siihen tulisi näköeste. Mahdollisesti ehkä kaksi riviä, jos yksi ei riitä.

Illustrator luonnos kaktuksista teippeihin |
Tässä idea oviin. Enemmän ja tiheästi kaktuksia, jotta syntyy se näköeste ja niin yksityisyys.
Illustrator luonnos kaktuksista teippeihin |
Tässä vielä kaksi eri kokoista ja eri raporttia oviin. Mielestäni suuremmat kaktukset näyttävät paremmilta ja tuovat enemmän yksityisyyttä.
Illustrator luonnos kaktuksista teippeihin |
Voikukka idea ei lähtenyt tästä eteenpäin, koska ei minun silmääni näyttänyt hyvältä.
Illustrator luonnos voikukista teippeihin |
Juliste
Lähdin piirtämään käsin kolme eri ideaa tälle infografiikalle. Tykästyin eniten ensimmäiseen ja toiseen ideaani ja lähdin niitä jatkamaan illustraattorilla. Halusin selkeän pohjan, josta helppo lukea asiat. En kuitenkaan halunnut tehdä tylsän näköistä, vaan sellaisen joka kiinnittää katseen ja saa ihmiset kiinnostumaan ja lukemaan. Tein selkeän pohjan, mutta kanssa kuvituksia. Kuvat otin Pixabay.com. Kuvat ovat ilmaisia ja niitä saa käyttää kaupallisessa muodossa.
Piirretty luonnos julisteeseen |
Illustraattorilla tehty luonnos julisteelle |
Tässä luonnoksessa on enemmän rakennetta, se on selkeä, mutta kuitenkin tekstit ovat liian yhdessä ja ei ole tarpeeksi kiinnostava. Idea kuitenkin on jo aika hyvä, mutta tarvitsee jotain muuta, joten hylkäsin tämän.
Illustraattorilla tehty luonnos julisteelle |
Seuraavaksi aloin tekemään tämän näköistä. Värikäs, selkeä rakenne ja se on mielestäni kiinnostava. Pidin tästä ideasta eniten, joten lähdin kehittelemään tätä eteenpäin.
Illustraattorilla tehty luonnos julisteelle |
Valmiit työt
Valmis juliste |
Valmis raportti ovien teippeihin |
Planssi
Lopuksi oli vielä suunniteltava planssi näyttöä varten.
Planssista pitää löytyä: valmiit työt ja niiden koot, lyhyt lause työstä, typografiavalinnat, värivalinnat ja värien CMYK- RGB- ja HEX-arvot
Teippien planssi |
Infografiikan planssi |